Petri Kokko Carpe diem

Uusi lentoyhtiö Suomeen?

Viime viikkojen aikana lentoyhtiö Finncommin ympärillä on riittänyt hulinaa. Nyt viimeisimmäksi aiheesta kertoo Kauppalehti sivuillaan.

Jutussa todetaan kansanedustaja Sampsa Katajan pitävän erittäin todennäköisenä sitä, että jokin taho perustaa kokonaan uuden yhtiön ellei joku jo toimiva yhtiö ota vapautuvia reittejä lentääkseen.

Minua tässä ihmetyttää se, kun ajatellaan mitä lentokalusto ja sen ylläpito, henkilöstökulut, uuden yrityksen markkinointi jne. maksaa. Paljon pitää olla euroja pinossa ja jonossa alkuun pääsemiseksi jo pelkästään. Toiminta pitää myös saada kannattavaksi ja tässä on ollut vaikeuksia Suomen sisäisessä liikenteessä.

Koska Finnair on yli 50 %:sesti valtion omistama, niin tämän uuden yhtiön täytyy käsittääkseni olla yksityisessä omistuksessa. Jutussa todetaan myös, että valtio voi liikennepoliittisesti harkita joidenkin lentojen ostamista, jotta lentoliikenne keskeisiin maakuntakeskuksiin saadaan turvattua. Mitenhän tämä sitten aikanaan riitelemättä hoitautuu, jos asiasta joudutaan todella tekemään päätöksiä.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Ja kaikki siksi, että lentävä henkilökunta on tinkinyt valtion firmalta niin hyvät liksat, ettei Finnairin kannata lentää kyseisiä reittejä.

"Uusi lentoyhtiö Suomeen". Miten niin uusi, Finncom jatkaa, vain omistus muuttuu uuden pääosakkaan kautta, ehkä tehdään nimenmuutos.
Kalusto, henkilöstö, toiminta on olemassa, joka viritellään uuteen kuosiin.

Käyttäjän petri kuva

#2 markku

Finncommin omistajat pyytävät sen verran raskasta hintaa, että maksaako sitä kukaan.

Air Baltic on ilmeisesti eniten kiinnostunut, mutta heillä taka-ajatuksena on matkustajien lennättäminen Riikaan ja siitä eteenpäin. Syöttöliikennettä Latviaan ja seiltä maailmalle toisin sanoen.

Käyttäjän petri kuva

Nyt kun aamun lehteä luin, niin sattui silmään, että Finncomm lakkauttaa elokuussa seuraavat vuorot: Helsinki --> Pori, Seinäjoki ja Jyväskylä. Eli mikään yhtiö ei sitten lennnä Helsingistä Poriin ja Seinäjoelle.

Pohjoiseen päin menevää liikennettä lisätään.

Myös yhteistyö Finnairin kanssa päättyy, joten matkustamisen aikataulutuksessa saattaa olla omat ongelmansa jatkossa.

#3 Hinta jäänee ostajan ja myyjän väliseksi sopimuksesi, sen spekuloini ei ollut blogin otsikko.
Jos ostajakandidaatti Air Baltic katsoo Finncomin palvelevan tavotteitaan he maksavat pyydetyn/sovittavan hinnan. Tavoitteensa Air Baltic on tuonut julki jossain määrin yleisesti, siinä että he pyrkivät edistämään omaa toimintaa ei liene mitään laitonta, paheksuttavaa, jokainen yritys toimii näin.

"Eli mikään yhtiö ei sitten lennnä Helsingistä Poriin ja Seinäjoelle."

Joku voisi kysyä miksi Seinäjoen lentoyhteys on ylipäätänsä tärkeä. Sinne menee nopea pääradan junayhteys, joten ei lentoyhteydestä kovin helpolla saa kannattavaa eikä ole edes ajallisesti kauhean kätevää käyttää konetta, jollei sitten tule vaihdon kautta esimerkiksi ulkomailta.

Toisaalta Vaasassa eli siinä ihan Seinäjoen vieressä, on lentokenttä jonka yhteyksiä kukaan kaiketi ei ole karsimassa. Tietenkin voi olla seinäjokisten ylpeydelle kova paikka matkustaa Vaasasta, mutta valtion rahojen hassaaminen vain ylpeyden takia on järjetöntä.

Käyttäjän petri kuva

#6 G

Tulevaisuudessa tavoitteena on kuljettaa matkustajat 300-400 kilometrin säteeltä Helsinki-Vantaalle.

Maakuntalentoja voidaan tukea verovaroin, mutta mitkä sitten ovat kyseiset reitit, niin näistä voi vielä vääntöä tulla.

Käytin 2008 joulukuussa Air Baltic yhtiötä ensimmäisen kerran käydessäni viikon mittaisella lomareissulla Riikassa.
Meillä ja minullakin voi olla ja on ollut ennakkoluuloja jotain lentoyhtiötä kohtaan, mutta kokemukset olivat Air Baltic sta hyvät, koputan puuta..
Fokker 50 on taloudellinen lyhyiden ja keskimatkojen kone ja sillä mentiin ja tultiin. Potkuriturbiinikoneet ovat polttoainetaloudellisia.
Suosittelen Teille arvoisille Pohjois- Karjalankin asukkaille tutustumista Latvian pääkaupunkiin.
Air Baltic lentää myös Kuopiosta Tampereen kautta Riikaan.
Esim. Riikan vanha kaupunki on hieno nähtävyys museoineen ja Kansallisooppera aivan oma lukunsa.
Aida Ooppera oli katsomisen arvoinen vaikka ei Italiaa osaakaan.
Lippujen hinnat ovat kohtuulliset.
Kotisivuiltani löytyy linkit ed. mainittuun lentoyhtiöön ja Kansallisoopperaan.

Käyttäjän petri kuva

#10 Jaakko Kontinen

Täytyy joskus käydä, kun sattuu kohdalle. Siihen suuntaan ei ollut luontevaa syytä mennä, vaan matkustaminen on yleensä suuntautunut lähinnä Keski-Eurooppaan siviilihommien puitteissa.

Air Balticia en ole mitenkään huonoksi yhtiöksi halunnut sanoa, jos on sellaisia käsityksiä syntynyt. Lähinnähän tässä on ollut siitä kyse mitä järjestelyjä tämä tilanne nyt voi aiheuttaa.

Käyttäjän petri kuva

#0 "Mitenhän tämä sitten aikanaan riitelemättä hoitautuu, jos asiasta joudutaan todella tekemään päätöksiä."

Eli riitely alkoikin saman tien ja mitä moninaisimmissa muodoissa.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja