Petri Kokko Carpe diem

Lääketeollisuuden intressit?

Vaaliraharypeminen sai uusia piirteitä kun lääketeollisuus putkahti julkisesti mukaan politiikan rahoituskuvioihin. Sitä voi nyt miettiä, mikä intressi tässä on taustalla. Lääketeollisuuden osalta puhutaan todella massiivisesta bisneksestä. Tämä ei nyt ole todellakaan enää mitään pikkupoikien puuhastelua.

Suvi-Anne Siimes on todennut, "lobbaaminen on Suomessa haastavaa". Siis hetkinen, pysähdytäänpä hetkeksi miettimään tätä lausahdusta. Lobbaaminenhan käytännössä tarkoittaa erilaisten eturyhmien pyrkimyksiä vaikuttaa päättäjiin ja poliitikkoihin. Tätä voikin itse jokainen vähän pohtia.

Sosiaali- ja terveysmenot ryöstäytyvät käsistä ja selityksiä sekä totuuksia asialle on monia. Mikä lienee sitten eniten totta. Lääketeollisuus tuottaa lääkettä ja apua ihmisten tuskaan ja sairauksiiin. Kysymyksessä on bisneksen tekeminen ja ihmisten auttaminen samalla kertaa. Jyrääkö kova tulostavoittelu ihmisyyden. Voittaako liike-elämän armoton maailma vai toista ihmistä auttava arvomaailma. Mikäli bisnes on tässä kamppailussa voitolla, niin voi olettaa osasyyn kasvaviin sote-menoihin löytyvän kovan liike-elämän lainalaisuuksista. Markkinoille täytyy saada enemmän tuotetta, kuin markkinat sitä todellisessa elävässä elämässä tarvitseisivatkaan.

Sveitsissä on kehittynyt lääke- ja kasvislääketiede. Normaalien lääkkeiden lisäksi luontaistuotteet ovat luonnollinen hoitomuoto muun lääkehoidon rinnalla. Kannattaisikohan tätä ajattelua tutkia tarkemmin täällä meilläkin päin? Lääketeollisuus ja luontaistuoteteollisuus edustavat molemmat omaa totuuttaan. Tässäkin asiassa todellinen totuus varmaankin löytyy sieltä jostain näiden totuuksien välistä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän helenat kuva

Hyvä huomio! Medikalisaatio on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kalliita ongelmia. Ikä-ihmisten ja vanhusten sekavat lääkemääräys-käytännöt ( usein yli-lääkitys) on puitu julkisuudessa vaikka kuinka paljon, mutta muutoksia parempaan ei tapahdu. Miksi?
Uutena ilmiönä nuorten terveyskäyttäytyminen. Esimerkiksi, eräällä tytöllä oli pitkään vatsa-ongelmia. Perhe sai kuulla että se on psyykkistä ja tyttö sai keskustelutukea. Mutta koskaan itse perusvaivaa; oksentelua, ei tutkittu kunnolla. Nuori ei myöskään saanut minkäänlaista ravitsemusterapeuttista ohjausta.
Nyt tyttö on vatsa-ongelmiensa kanssa sellaisessa tilanteessa, että hän joutuu syömään n. 2000€ /kk maksavia lääkkeitä. Toivottavasti hän paranee.

Käyttäjän petri kuva

Näinhän tilanne usein todellakin on. Hoidetaan vaivaa muttei todellista syytä, mikä kaiken aiheuttaa. Tässä asiassa olisi varmaan paljon tekemistä asenteissa, koulutuksessa jne.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva

Vakuutan, Kokko, että "koulumedisiina" on kiinnostunut luonnolääkinnästä.

Siksikin, että tuon toimen jäljiltä perheissä on paljon surua ja keskussairaaloissa on aika lailla töitä myös Suomessa, ei pelkästään Sveitsissä, Ranskassa ja Saksassa, joissa maissa ei-koulu-lääketieteellä on vankka sijansa.

Yksi maksansiirto maksaa paljon tuohta (jos maksoja edes on saatavilla), munuaistensiirroista ja monista, monista muista luontaislääkkeiden hoito-haitoista puhumattakaan.

Luonnonlääkinnässä on lisäksi se ongelma, ettei potilasvakuutus korvaa (ei se hevin korvaa koulu-medisiinankaan mokia, mutta edes harkitsee).

Ei poruja ilman villoja: lupiinista on löydetty lupaava lääke vaikeaan tautiin (niinkuin monista muistakin kasveista).

Odotan mielenkiinnolla, avaako kukaan sitä vaalirahoitusta, jota on "valunut" luontaislääke-tuottajilta niiden kannattajille.

Käyttäjän petri kuva

Myös lääkkeissä on sivuvaikutuksia ja joskus pahojakin.

Taas toisaalta suurin osa luontaistuotteista ei ole puhdasta ravintoa, vaan valmiste sisältää keinotekoisia lisäaineita.

Ja toisaalta taas ... jne.

Kun näistä saisi hyvät puolet yhdistettyä, niin tilanne olisi varmaankin aika hyvä. Olisiko se sitten liian hyvää tarjottavaksi, niin siinäpä se.

Käyttäjän riikkasoyring kuva

Petri,

Tämä kirje tuli viime yönä Hollannista:

”Riika,

thanks so much. We’re working under high presure right now.
Our gouverment has declared they will shut down web-site’s about the true information about the vaccine and the flu.

Today our minister of health told about theire interactions on blog’s and forum’s; so they’ll know how the opnions are.
We are aware of that, so we have to be carefull.

I can confirm that Pandemrix is a nano-vaccine.

We are still in court with our minister of health, to give the information about the ingredients in the vaccine. Further more, our advisor of our health minister is Ab Osterhaus who has 13 side-jobs in the farmaceutical industry. Read this:

WHO announced the swine flu pandemic under pressure from a panel of advisers, headed by a Dutch doctor, Albert Osterhaus, nicknamed ‘Dr. Flu’ (from the name ‘Tamiflu’) because he was active in promoting mass vaccination of the population through WHO and the Western media.

Ever since I’ve been investigating the HPV-vaccine’s I’m no longer on the gouverment mail-list. They’ve blocked me.

I have daily information about so many terrible affects of this vaccine. Woman who miscarriage, GBS.

We know now, since the vaccinations took place a week ago at least 7 people died. We only know that by internet -sources. Our media is absolutely quiet about that.

I have proof that our so called Health Commite, lie’s about the people who’ll have this flu-shot. People were stuck in lines for TV as if they were all there for a Mex. flu-shot. In fact , it was a shot of people in line for a sale and had nothing to do with the Mex. flu shot. They’ve announced special openings in the weekend , because of the overwhelming amount of people standing in line for the Mex. flu shot.

This is one cruwel joke. I’m sure , not even 40% turned up for this dangerous vaccination.

Our minister of health orderd, 34 miljion dosis and is selling 19 miljion dosis to Macedonia and some African country’s.

Riika, you are free to give any information I give you.

We’ll keep in touch!”

Lähettäjän nimen poistin, mutta kirje on aito.

Käyttäjän petri kuva

Riikka, kiitos informaatiosta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja